Saammeko esitellä Fredrik Billmarkin – ympäristöjohtaja ilman korkeanpaikan kammoa

FocusNeolla on pitkät perinteet kylttienvalmistuksessa ja yritys on toiminut näkyvyyden ja visuaalisen viestinnän alalla jo vuodesta 1965. Tämä kaikki kokemus ja sitoutuminen personoituu keskustellessa Fredrik Billmarkin kanssa, joka on toiminut kylttialalla jo 20 vuotta, josta kymmenen maailman johtavan kylttienvalmistajan, saksalaisen Maas & Roos AG: palveluksessa ja viimeiset kymmenen vuotta FocusNeolla, Tukholmassa.

 

Fredrik – kuinka päädyit kylttialalle? 

Sattumalta – opiskelin Münchenissä ja halusin jäädä sinne opiskelujeni jälkeenkin tarkoituksena oppia lisää saksan kieltä. Löysin työpaikkailmoituksen koululta, hain kyseistä työpaikkaa ja siitä se kaikki lähti. 20 vuotta myöhemmin olen vielä alalla ja luultavasti tulen olemaan vielä seuraavatkin 20 vuotta. Vähintään!

 

Mitä on tapahtunut näinä 20 vuotena?

Maas & Roosilla työskennellessäni minulla oli monia tehtäviä, mutta pääasiassa toimin Skandinavian markkinoilla ja FocusNeo oli suurin asiakkaani. Suuri osa työstä koostui erilaisten kylttiprojektien tarjousten laatimisesta sekä teknisten ratkaisujen kehittämisestä. Kun aloitin Maas & Roosilla, ala näytti aivan toisenlaiselta, ja tekninen kehitys on ottanut jättiharppauksia eteenpäin.  1990- luvun puolivälissä useimpien kylttien valonlähteet olivat edelleen neon- tai loisteputkia. Kirjainprofiilit valmistettiin 15–20 cm syvyisestä pellistä ja meillä oli oma lasinpuhallus neonputkien valmistukseen. Tänä päivänä tekniikka mahdollistaa LED-tekniikan käyttämisen, jonka ansiosta kyltit ovat huomattavasti ohuempia ja elegantimpia. Lisäksi LED säästä uskomattoman paljon energiaa neon- ja perinteisiin loisteputkiin verrattuna.

Eräs hauska muisto tuosta ajasta on se, kun olin mukana toimittamassa ensimmäistä LED-kylttiä FocusNeonille Skandinaviaan. Ericsson oli tehnyt toimistoihinsa Ruotsiin ja Tanskaan tilauksen kylteistä joissa oli valkoisena loistavat diodit. Näistä kylteistä muodostui LPFLEX – premiumtekniikkamme perusta, tekniikka jota käytetään pääasiassa arkaluontoisissa kaupunki- ja sisäympäristöissä, joissa laatu ja tasainen valo ovat äärimmäisen merkityksellisiä.

 

Miksi lähdit Saksasta?

Vuoden 2006 tienoilla minuun iski koti-ikävä ja FocusNeo halusi hyötyä kokemuksestani ja ammattitaidostani, joten päätin muuttaa takaisin kotiin, Tukholmaan. Siitä lähtien olen vastannut muun muassa tuotannosta, hankinnoista ja montaasisuunnittelusta, mutta nyt minulla on harteillani samantapainen rooli kuin Saksassa ollessani. Autan myyjiämme laskelmissa ja monimutkaisissa tarjouksissa ja olen näin ollen lähempänä loppuasiakkaitamme.

 

Olet ollut mukana monessa hauskassa projektissa – voisitko mainita muutamia erityisen hauskoja toimeksiantoja?

Ehdottomasti, monipuolisuus ja vaihtelevat asiakasprojektit ovat parasta työssäni. Projektit joissa innovaatio ja uudet ideat luovat tyytyväisiä asiakkaita ja onnistunutta liiketoimintaa, ovat projekteja joissa on erityisen hauskaa olla mukana. Yksi, jo päätökseen saatettu unelmaprojekti oli Tukholman NK-kellon kunnostaminen.  NK:n eli Nordiska Kompaniet- tavarataloketjun kello on klassinen maamerkki Tukholmassa, kunnostuksen yhteydessä korvasimme kaikki vanhat neonputket LED-tekniikalla. Meillä ei ollut piirustuksia joiden mukaan työskennellä, vaan jouduimme paljolti työskentelemään tuntuman pohjalta ja lopputuloksesta muodostui fantastisen hyvä.

Laajamittaisin projekti jota olen johtanut, oli Norjan SpareBank1- pankkien uudelleenprofilointi. Muutin Osloon ja asuin siellä kuuden kuukauden ajan vuonna 2008, toimien tämän projektin projektipäällikkönä. Profiloimme yli 450 pankkia kaikkialla Norjassa, aina Stavangerista Hammerfestiin. Se oli haastavaa aikaa, mutta myös todella hauska projekti.

Koska olen usein osallisena katto- ja julkisivukylttiprojekteissa ja niin ollen korkeissa paikoissa, on minulla mahdollisuus nähdä eri kaupunkeja lintuperspektiivistä. Yksi tällainen ”mahtityö” oli se kun autoimme pystyttämään korkealle DN-tornitaloon juhlakyltin heidän 150 vuotisjuhlan kunniaksi. Juhlakyltti oli puhekuplan muotoinen ja siinä oli teksti ”150 år”. Puhekupla yhdistettiin sanoihin ”Dagens Nyheter” ja näkyi ainoastaan DN: kanssa ei Expressenin kanssa. Se oli hauska työtehtävä, mutta ei korkeanpaikankammoisille!

 

FocusNeonin ympäristöjohtajana vastaat yrityksen ympäristötyöstä – miksi se on tärkeää?

Kestävyys on yksi FocusNeonin painopisteistä, työskennellä mahdollisimman vähäisillä ympäristövaikutuksilla, pitkän ajan tähtäimellä. FocusNeo ympäristösertifioi toimintansa jo vuonna 2005 ja on uusinut ympäristösertifioinnin tämän jälkeen vuosittain.

Ympäristötyömme käsittää sisäisten rutiinien työtapojamme sekä toimittamiamme tuotteita. Tuotteita varustetaan LED-tekniikalla ja työskentelemme jatkuvasti toimittajiemme kanssa kehittääksemme vieläkin enemmän energiaa säästäviä ratkaisuja. Tehokkaat kuljetukset monine toimituksineen ympäri Pohjoismaita ovat kriittinen tekijä. Siksi yhteen sovitamme kuljetuksiamme tehtailta Pohjoismaisiin sivutoimistoihimme ja vähennämme tällä tavoin sekä päästöjä että kustannuksia. Vaihdamme myös asteittain ajoneuvojamme niin kutsuttuihin superympäristöautoihin ja tällä hetkellä ajoneuvokantamme koostuu yli 50% sähköautoista tai lataushybrideistä. Aktiivinen ympäristötyö tarkoittaa että tarkastelemme koko liiketoimintaa ja juuri nyt selvitämme voimmeko korvata toimistomme loisteputket LED-tekniikalla. Myös pienillä yksityiskohdilla on suuri merkitys.

 

Viimeiseksi: Onko sinulla jokin suosikkipaikka ”signspottingille” jonka haluat jakaa kanssamme?

Voin nimetä kaksi paikkaa. Las Vegasin Fremont Streetin äärettömän räikeä kylttiviidakko on todella vaikuttava. Itse sisäkatto koostuu tällä hetkellä maailman suurimmasta LED-näytöstä, näyttäen fantastista valo- ja äänishowta. Ehdoton kohde myös heille joita kyltit eivät tavallisesti kiinnosta.

 

Signspotting vinkki #1: Fremont Street Las Vegasissa. Valokuva: www.lasvegas.se

Toinen paikka ei ehkä ole yhtä loistava, mutta se on paikallinen ja hieman realistisempi meille jotka työskentelemme alalla tänä päivänä – Mall of Scandinavia. Täältä voi löytää runsaasti innovatiivisia kylttiratkaisuja  pieneltä alalta – niin ulkoa kuin sisältä sekä ihastella Euroopan tähän mennessä suurinta LED-näyttöä.

fasadskyltning mall of scandinavia 

Signspotting vinkki #2: Mall of Scandinavia, Tukholma (Lisää kuvia löydät galleriastamme.)

Kirjoittaja,

Lars Lindberg
Markkinointipäällikkö Focus Neon

Fredrik Billmarkin valokuva: Sanna Nilsson