Työtoveri Focuksella – tapaa Christoffer Birchman, projektipäällikkö
FocusNeonilla olemme tottuneet käsittelemään niin suuria kuin pieniä kylttiprojekteja. Projektin koko ei ole tärkein, vaan se että projekti toteutetaan parhaimmalla laadulla ja parhaalla mahdollisella lopputuloksella. Emme ole tyytyväisiä ennen kuin näemme hymyn asiakkaan kasvoilla, joka on meille taputus olkapäille ja kiitos hyvin tehdystä työstä. Mitä monimutkaisempi projekti, sitä suuremmaksi kasvavat ammattimaisen projektinjohtamisen haasteet.
Tänään saimme tilaisuuden keskustella Christoffer Birchmanin kanssa, joka on yksi alan asiantuntijoistamme. Christoffer on työskennellyt FocusNeonilla 12 vuotta, joista yhdeksän Tukholman toimistollamme projektipäällikkönä. Ensimmäiset kolme vuotta hän työskenteli kylttien asentajana kentällä, mistä hänelle myös usein on hyötyä nykyisessä tehtävässään.
Christoffer – kerro meille roolistasi Focuksella
Olen projektipäällikkö ja johdan erilaisia projekteja suurasiakkaillemme, kuten Burger King ja Pizza Hut. Projektit ovat asiakaskohtaisia, mutta useimmissa tapauksissa kysymys on koko prosessin hoitamisesta, aina sijainnin päättämisestä kyltin valaisemiseen, mukaan lukien kaiken siltä väliltä, paikan tarkistus, rakennuslupahakemukset, tuotanto, tilaukset, toimitukset, rakennuspalaverit, asennus, laskutus ja dokumentaatio. Projekti voi sisältää kaikkea tarrojen ja vinyylien asettamisesta 30 metriä korkeiden tolppakylttien asentamiseen.
Mikä on parasta työssäsi?
Ehdottomasti monipuolisuus, kahta samanlaista päivää ei ole. Joinain viikkoina olen työmatkoilla ja toisina istun koko viikon tietokoneen ja puhelimen ääressä. Toisinaan saan jopa tilaisuuden lennättää lennokkia kun teemme tarvittaessa näkyvyysanalyysejä asiakkaille. Näitä analyysejä käytetään esimerkiksi moottoritien varrella olevien pylonikylttien korkeuden määrittämiseen, mikä käytännössä voi vaikuttaa suuresti esimerkiksi ravintolan tuloihin.
Monien pallojen yhtä aikaa ilmassa pitäminen on taitolaji – miten toimit pitääksesi täyden kontrollin?
Täyttä kontrollia ei voi koskaan olla, vaan täytyy aina olla valmistautunut siihen että jotain odottamatonta voi tapahtua. Toki tietenkin voi varautua siihen mitä voisi tapahtua ja pitää takataskussaan muutamia varasuunnitelmia. Kokemuksen kautta oppii. Yritän aina olla käytettävissä ja pyrin siihen että minulla ei ole ainoatakaan lukematonta sähköpostia työpäivän päätyttyä.
Täytyy aina olla varautunut siihen että jotain odottamatonta voi tapahtua
Suurena tukena työssäni on Access-projektinkäsittelyjärjestelmä, joka tuo työhöni struktuuria ja helpottaa minun, asiakkaan ja vastaavan myyjän välistä kommunikaatioita. Automaattiset muistutukset auttavat minua jatkamaan eteenpäin, jos olen unohtanut jotain ”tehdä”-listaltani.
Mikä on hauskin projekti jossa olet ollut mukana?
On vaikea ottaa esille yksittäistä projektia, mutta suurien mastokylttien tai pyloneitten kanssa on aina hauskaa ja jännittävää työskennellä. Ne ovat aina yhtä huomiota herättäviä ja niillä on valtava vaikutus lähiympäristöön. Toinen esimerkki hauskasta ja todella haastavasta projektista meille projektipäälliköille oli Dressmann-myymälöiden uudelleenprofilointi muutamia vuosia sitten. Profiloimme uudelleen 370 myymälää seitsemässä maassa ainoastaan 12 päivässä, mikä teki projektista vaativimman ja kiireisimmän jossa olen ollut mukana. Projekti oli niin laajamittainen että jouduin sovittamaan omien häideni aikataulun projektin mukaan. Vasta kun rakennusvaihe oli valmis, pystyin päästämään projektin käsistäni ja keskittymään naimisiinmenoon ja häämatkaan.
Yksityiselämästä puheen ollen – oletko projektipäällikkö myös kotona?
Näin se todellakin on. Suhteellisen uutena asunnonomistajana projekteja on koko ajan meneillään. En oikeastaan pidä puutarhatöistä kovinkaan paljon, mutta kesällä aion keskittyä pihatöihin ja muun muassa rakentaa kiviaidan. Olen huono istumaan paikallani ja yleensä puuhastelen aina jotain.
Lopuksi – onko sinulla unelmaprojektia?
Totta kai, saada projekti toimimaan suunnitelman mukaan, kivuttomasti ja 100% toimituksella. Onko se ylipäätään mahdollista? Leikki sikseen, minulle unelmaprojekti voisi olla saada uudelleenprofiloida jokin maailmanlaajuinen tuotemerkki, kuten esimerkiksi, Ikea, jolla on tuhansia sivustoja eri puolilla maailmaa, erilaisine edellytyksineen. Se olisi valtava haaste joka päihittäisi kaiken.